Asiantuntevasti palveleva konepaja ja kunnossapidon ammattilainen
Teollisuusalan ammattilainen Suomessa ja ulkomailla.
Salmen Metalli Oy on osaava ja monipuolinen yhteistyökumppani. Päätoimialaamme ovat teollisuuden kunnossapito, konepajavalmistus sekä hitsaus- ja asennustyöt. Toimimme usealla eri teollisuuden alalla ja räätälöimme palvelukokonaisuuden aina asiakkaan tarpeita vastaavaksi.
Monipuolinen yhteistyökumppani
Pystymme toteuttamaan asiakkaittemme toiminnan kannalta kaikki kriittiset työt suunnittelusta asennukseen ja ylläpidon eri tarpeisiin. Toimimme asiakkaittemme liiketoimintaa tukevalla tavalla nykyaikaisia työvälineitä ja toimintamalleja hyödyntäen.
Teemme tiivistä ja suoraa yhteistyötä asiakkaittemme kanssa – olemme mukana prosessin jokaisessa vaiheessa vaatimusmäärittelyistä ylläpitoon.
Panostamme osaamiseen
Meille ammattitaito on tärkeää – se määrittää sen, mitä olemme osaajina ja yrityksenä. Ylläpidämme ja kehitämme jokaisen työntekijämme osaamista jatkuvasti. Huolehdimme siitä, että pätevyytemme ovat aina ajanmukaiset. Sen lisäksi että koulutamme ja kouluttaudumme, teemme myös kehitystyötä muun muassa paikallisen korkeakoulun kanssa.
Yrityksemme toiminta-ajatus
Joustava
Läheiset asiakassuhteet ovat meille tärkeitä. Siksi pyrimme palvelemaan asiakkaitamme parhaalla mahdollisella tavalla; joustavasti lyhyelläkin vasteajalla.
Vastuullinen
Kannamme vastuun tekemästämme työstä sekä yrityksen että jokaisen työntekijän tasolla. Hoidamme työt loppuun asti ajasta ja olosuhteista riippumatta. Matala organisaatiomme ja modernit työvälineemme takaavat, että tieto kulkee reaaliaikaisesti.
Ammattitaitoinen
Meillä jokainen työntekijä on ammattilainen, joka vastaa osaltaan kaikesta tekemästään. Jokainen työntekijä huolehtii, että työt tehdään valmiiksi asiakkaan kannalta järkevällä ja kestävällä tavalla, elinkaariajattelua noudattaen. Osoituksena systemaattisesta ja korkealaatuisesta työstä meille on myönnetty mm. kantavien teräsrakenteiden sertifikaatti.